maanantai 14. elokuuta 2017

Aava 11 viikkoa.

Pieni ja pippurinen Aava on siis saavuttanut jo huikean 11 viikon iän.




Aava on edelleen enrginen ja Niilo saakin kovasti leikkiä pennun kanssa. Välillä pitää antaa enomiehelle lepotauko ja laittaa koirat eri tilaan :D Niilo on hyväksynyt Aavan osaksi laumaansa ja arki on tämän suhteen lähtenyt rullaamaan. Välillä saisi sanoa vähän kovemminkin, kun toinen roikkuu rintakarvoissa kiinni.

Meillä oli viikko sitten Aavan sisko Diiva kylässä ja voi hyvänen aika sitä vauhdin määrää. Niilon kanssa Aava painii nätisti, mutta siskon kanssa mentiin sata lasissa. Henna otti kivoja kuvia, joita voin nyt täällä jakaa. Pääsihän se enokin kuvaan!

 
Olen näyttänyt Aavalle riistaa pari kertaa ja eilen sulatin variksen. Aavalle tuntuu riista kelpaavan hyvin eli treenaillaan vaan noudot dameilla, kun neiti tässä kasvaa. Tällä hetkellä hampaat uppoavat damiin vähän turhan tiukasti, joten olen jättänyt niillä tekemisen vähälle.
 
Ajattelin, että kokeilen Niilon kanssa huvin vuoksi variksen kanssa, kun olin sen jo sulattanut. Niilo on tunnetusti ollut aika huono varisten kanssa, mutta tänään yllättäen kelpasi :D Lihapullapalkalla kolme täydellistä noutoa yhtään miettimättä! Täytyykin alkaa enomiestä treenaamaan.
 


 
Laitan lopuksi vielä pari kuvaa Aavasta <3
 



 
 

perjantai 4. elokuuta 2017

Pennun elämää!

Nyt olemme saaneet pari viikkoa nauttia tästä ilostuttajasta.




Aava lähti kaksi viikkoa sitten lauantaina meidän matkaan kohti Lahtea ja silloin autossa huusi motarille asti täyttä huutoa. Tämän jälkeen rauhoittui ja olemme ajaneet päivittäin pieniä retkiä, jotta Aava tottuu paremmin. Automatkat sujuvat loistavasti ja tuo höppänä nukkuu enonsa tapaan.


Aluksi hihnalenkit olivat pieniä ja kuljimme Aavan tahdissa siten, että rohkaisin tyttöä kulkemaan. Nyt pitääkin sitten jo hieman toppuutella, kun vauhtia on enemmän kuin lääkäri määrää. Kuljemme aina pienen hetken hihnassa ennen irti päästämistä ja koko ajan sujuu paremmin.

Edellisestä kappaleesta pääsemmekin meidän päivittäisiin metsälenkkeihin. Aava on rohkea ja kulkee reippaasti Niilon perässä ja ilman. Tutkii reippaasti uusia tuoksuja.

Olimme saaressa mökillä. Aava oli uskomattoman rohkea ja venematkakin sujui mamman sylissä hienosti. Rannassa Aava päivittäin leikki ja pieniä uintikokeiluja teimme yhdessä. Tipahtihan tuokin kerran laiturilta, mutta ei se menoa haitannut. Itse Aava ei vielä uintisyvyyteen mene. Mökillä harjoittelimme häkkiin rauhoittumista ja olihan se aluksi aika kiljumista. Useiden harjoitusten jälkeen osasi jo hyvin rauhoittua. Edelleen kuitenkin vikisi hieman. Jätin vinkumiset huomioimatta. Aavalla on väsyneenä edelleen hieman haasteita rauhoittua ja siksi käytössä on joko häkki tai äidin syli.






Makupaloja olen antanut treenin ohessa (luoksetulo, istu, maahan tms.) ja tuloksia on tullut. Namit kuitenkin vaikuttavat vähän ruokailuun. Otan saman linjan Aavan kanssa eli ruoka pois, mikäli ei syö. Aava on pari kertaa kokeillut enomiehen kupille ja aika kovasti sieltä on palaute tullut. Uskoo onneksi Niiloa. Aava on kuitenkin aika voimakastahtoinen ja sitkeä tuossakin hommassa. Uskoisin siis, että edelleen käydään kokeilemassa onnea.
Leluja kannetaan, niitä revitään ja vedetään sekä kuljetellaan. Damin kanssa päivittäin tehty pieniä kokeiluja ja innokkaasti Aava lähtee noutoon, mutta omisi damin mielellään. Olen sitten juoksennellut karkuun ja kehunut pentua, kun luokse saapuu damin kanssa. 
Riistoja olen näyttänyt ja pentu söisi ne  :D Toivotaan, että riistainto säilyy.


 Aava puree käsiä ja kaikkea, mitä lähettyvillä on. Lasten kanssa hieman hankalaa, mutta aina pyritään vaihtamaan leluun. Olen opettanut myös käskyn jätä, koska muuten olemme kohta ell tyhjentämässä vatsaa esim. kivistä

Kaiken kaikkiaan Aava on mielettömän utelias, avoin ja rohkea pentu. Ihan mieletöntä, kun Niilo on ollut epävarmempi. Aava ei mietiskele mitään. Kaikki on toistaiseksi tuntunut liiankin helpolta tämän asian suhteen. Olemme kuitenkin pyörineet tosi monessa paikassa. Aava irtoaa irti ollessaan melko kauaskin eli pitää olla tarkkana.

Niilo ei aluksi välittänyt pennusta yhtään, mutta nyt on enomieskin jo innostunut leikkimään. Leikit ovat välillä vaan vähän turhan ronskeja :D