sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Blogin päivitystä!

Aikaisemmat kertomukset alla!!

22.4.2014


Aurinkoista kevättä kaikille lukijoille! Ihanat ilmat ovat saavuttaneet myös Keski-Suomen ja olemme saaneet nauttia aurinkoisesta pääsiäisestä. Tämä on tarkoittanut Niilolle uimakauden aloitusta ja kyllähän tuo poika on täysin rinnoin tilanteesta nauttinut.



WT-kurssia on nyt takana kaksi kertaa ja hyviä vinkkejä omaan treeniin olemme saaneet. Niilo työskentelee ihan mukavasti, mutta välillä tyttöjen tuoksut vievät kesämiestä mennessään. Taipparikurssin toinen kerta on edessä tänään ja ohjelmassa pitäisi olla hakuruutua. Kävin viikolla Niilon kanssa kaksistaan treeneilemassa sekä variksilla että lokeilla. Tuolloin kaikki toimi niin kuin pitääkin. Taitaa olla Niilolla vähän päivästä kiinni tuo työskentely!



Tulevana viikonloppuna suuntaamme Pyhäjärvelle kasvattajan luokse ja tapaamme samalla liudan muita Niilon sisaruksia. Innolla odotan jo tapaamista! Pyörähdämme lauantaina myös näyttelyissä. Novamian -kenneliin syntyi juuri tolleripentue, joka on Niilon emälle toinen. Ihania pikkuisia palleroita :)



Pääsimme taas viikonloppuna Alvin ja Donnan kanssa juoksentelemaan. Meno on sen mukaista :D




















12.4.2014



Keväiset terveiset Jyväskylästä! Aloitimme keskiviikkona WT-kurssin ja tänään taipparikurssin Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen riveissä ja kylläpä oli mukava aloitus. Tuliaisiksi sain hyviä vinkkejä ja väsyneen koiran. Olimme pienryhmässä, joka koostui viidestä koirakosta. Luennon jälkeen teimme hieman alkukartoitusta luoksetulon ja perusnoudon suhteen. Nämä sujuvat Niilolta hyvin. Herra Varis ei sen sijaan tänään ollut houkuttava ja Niilo päätti jättää semmoiset noutohommat muille. Taisi olla nuoren pojan mielessä ihan muut jutut, huoh. Lisää treeniä vaan. Taipparit siintävät jo silmissä, mutta toivoisin vielä varmuutta Niilon touhuamiseen.



Olemme käyneet myös vetämässä kevään ensimmäiset MEJÄ-jäljet ja hienostihan se menee edelleen. Niilo työskentelee rauhallisesti ja määrätietoisesti. Välillä tarkistaa vielä äipän ajatuksia, mutta huomatessaan, että ei saa tukea niin jatkaa hienosti! Muutamiin kokeisiin olen jo laittanut ilmoittautumisia. Toivotaan, että tärppää!



Agilityssä käydään seuraavan tason kurssia ja se on edelleen ihan huippukivaa! Niilo on hyvässä kontaktissa ja tekee aina parhaansa! Vauhtia ja itsevarmuutta riittää ;) 



Hauskaakin muistetaan pitää välillä! Siitä viitteitä seuraavissa kuvissa! Kiitos Annulle kuvista jälleen!




Äiti! Mulla on vähän kuuma!







Leikitäänkö?

Odottakaa mua!










21.3.2014



Pari videota vielä!



Kepit ja aita sujuu jo ihan mukavasti! Namilautanen on vielä motivoimassa herraa :)





Niilon silmissä pussin jälkeen oli ihana neiti, joten meinattiin hairahtua, mutta maltettiin sitten kuitenkin ;)





21.3.2014



Kuulumisia päivitellään taas pitkästä aikaa. Arki on sujunut normaalisti keväisissä ja talvisissa maisemissa. Jyväskylässä vielä ollaan ja aktiviteetteja on enemmän ja vähemmän. 



Agi -kurssia on jäljellä enää yksi kerta! Hui. Pääsemme viimeisellä kerralla uusiin tiloihin treenailemaan. Kuvia ei juurikaan treeneistä ole saatu, mutta muutamat vähäiset on laitettava esille :) Niilo tykkää edelleen ihan valtavasti ja aion kyllä jatkaa mahdollisuuksien mukaan treenailua! Nyt on kaikki esteet käyty huolellisesti läpi, mutta hiomista silti kaivataan!



Huhtikuussa alkaa taipparikurssi, jota odotan kyllä innolla. Haaveena olisi kuitenkin selvitä sinne asti vielä jonakin päivänä. Nyt on pidetty nomeilusta taukoa, mutta pieniä damitreenejä on kuitenkin ajoittain lenkin ohessa tehty.



Näytelmissäkin ehdittiin Kouvolassa pyörähtämään ja tuliaisiksi sieltä JUN-ERI1. Niilo käyttäytyi mallikkaasti huolimatta siitä, että veikkapuoli ja sisko olivat kuvioissa mukana! Meidän poppoo oli tällä kertaa erinomaista sorttia!



Niilo on käytetty myös kuvauksissa ja tuliaisina lonkat B/B ja kyynärät 0/0. Nukutuksia jouduttiin poikaparalle kahden viikon sisään tekemään kaksi kertaa, koska metsälenkillä kannuskynsi otti hieman osumaa ja halkesi tyveen asti. Nyt on sitten pidetty kauluria kotona ja hoidettu potilasta. Kovin kipeä ei ole hera kuitenkaan ollut kun leikit sujuvat ihan normaaliin tahtiin ;) 







No jos nyt sit tällä samalla kepillä leikittäis...

Vinski!



Nams! Anna lisää!

Mikä toi on?!







26.2.2014
























25.2.2014



Nyt on kyllä kulunut luvattoman paljon aikaa edellisestä kirjoituksesta, joten yritetään korjata asia! Olemme treenailleet monipuolisesti ja pääosin lajeina agility, nome ja wt. 



Tiistaisin käymme omissa agitreeneissä ja joka toinen perjantai vapaissa harjoituksissa. Niilo on kehittynyt huomattavasti ja sen kanssa on tosi mukavaa treenata kun malttia löytyy. Voin pitää pääosin irti, jolloin treenaaminen on jouhevampaa.



Riistaa olen näyttänyt Niilolle aktiivisesti ja tällä rintamalla on tapahtunut huomattavaa kehitystä. Liekö se fasaanijahti saanut pojan innostumaan touhusta, sillä nykyisin meillä on kivoja treenejä hyvässä yhteistyössä! Damejakin tilattiin lisää, jotta treeniin saadaan monipuolisuutta. Kuusankoskelta ostin dameja Riiheläisen Pialta ja ovat kyllä hyvin mieleisiä! Laitan tähän vielä linkin Niilon tämän päivän riistatreenien videopätkästä, jossa näkee hieman tämän hetken tilanteesta! Treenivideo!


Myös näyttelytreeniä olemme aktiivisesti tehneet, sillä edellinen kehäreissu jäi melko lyhyeksi Niilon mörkökauden johdosta. Jostakin syystä Niilo jännitti viime vuoden puolella vieraita mieshenkilöitä, joten tähän olemme paneutuneet huolellisesti. Myös mittatikku on ollut jännittävä ilmestys, joten kävimme yksityistunnilla kyseisen asian tiimoilta ja tämä treenaaminen on kyllä tehonnut! Treeni palkittiin Jyväskylän KV-näyttelyissä viime viikonloppuna, jolloin kehässä oli tuomari Eeva Rautalan lisäksi harjoitusarvostelija Veli-Pekka Kumpumäki. Niilo oli ainut junioriuros, joten pääsimme kehässä liikehtimään varsin vapaasti. Molemmat arvostelijat pyörivät ympärillä tiiviisti ja Niilo lähes ainoana koirana myös mitattiin ja poika seistä pönötti paikoillaan kuin vanha konkari! Hieno fiilis ja palkinto kovan jännittämisen jälkeen! Tulokseksi JUN-ERI JUK1, johon olen erittäin tyytyväinen. Myös kasvattajamme Miia oli paikalla hänen tyttönsä Millan kanssa ja Milla esitti jo vanhan kehäneidon Mandin veteraaniluokassa tuloksin ERI2 SA. Hienosti pärjäsi Milla isoissa näyttelyissä! Saimme Miialta myös tuliaisiksi vähän ruokaa ja riistaa, jotta treenit jatkuvat aktiivisesti. 



Lisään kuvia tänään myöhemmin kun saan kuvat koneelle!



18.1.2014



Tasan vuosi sitten saimme ihanan tolleripojan meille kotiin! Kyllä on ensimmäinen vuosi hujahtanut nopeasti! Ihan parasta aikaa on ollut tämä! Hieman muisteloita seuraavassa!









Tänään Niilo pääsi tutustumaan pirteässä pakkasessa kahteen uuteen kaveriin, Alviin ja Donnaan. Leikit sujuivat todella hyvin ja kuvat kertovat tällä kertaa enemmän kuin tuhat sanaa! Annamarille kiitos kuvista!












Lisää kuvia tästä!



17.1.2014



Agilityn ABC-kurssi on tiistaina korkattu aloitetuksi ja tänään olimme vielä aktiivisina ylimääräisellä harjoituskerralla. Nyt on löytynyt kyllä meille hittijuttu! Sekä Niilo että emäntä tykkää! Niilon omassa ryhmässä on vain tyttöjä, mutta tänään oli muitakin koirakoita mukana. Niilo tuli hyvin toimeen muiden kanssa, mutta kuuliaisesti seurasi äippää ja ohjeita. Tänään tehtiin jo rataa ja ensimmäisellä kerralla jo tutuiksi tulleiden aitojen ja keppien lisäksi tuli vielä rengas ja mutkaputki. Niilo suoriutui kyllä uskomattoman hyvin kaikista! Teimme aluksi yksittäin harjoitteita, mutta lopussa Niilo veti radan aita-aita-putki-aita ja vauhtia ei kyllä puutu! Teimme myös pujottelutreeniä ja siinäkin vauhtia on huimasti! Radalla oli vauhtia jopa niin paljon, että äiti meni nenälleen vauhdin hurmasta! :D hehheh.


13.1.2014



Ihanat pakkassäät ovat saapuneet ja on kyllä mukavaa, sillä koiraa ei tarvitse joka lenkin jälkeen viedä suihkun alle! Kävimme viikonloppuna Kouvolassa ja Niilo pääsi ensimmäistä kertaa elämässään käytännön metsästystreeniin fasaanijahdin merkeissä. Ajelimme kummieni ja heidän koiransa kanssa  lauantaina töitteni jälkeen  Mäntyharjulle, jossa oli mahdollisuus päästä järjestettyyn fasaanijahtiin. Ostimme tietyn määrän lintuja, jotka sitten vietiin riistapellolle ja eikun treenaamaan. Niilo pääsi ensimmäisenä kokeilemaan, sillä tämä oli meidän molempien ensimmäinen jahtikeikka. Ruuti on jo vanha konkari nuoresta iästä (10kk) huolimatta, joten päätimme ensin katsoa, mitä Niilo tuumaa. Käytimme n. 20 liinaa, jossa Niilo oli ja pääsi kulkemaan vapaasti, mutta kuitenkin siten, ettei lähde paukkunoutoon. Niilo haistoi fasaanin hyvin ja lintu lähtikin lentoon, joka kylläkin tyssäsi melko pian. Pudotusta Niilo meni ihmettelemään eikä spontaanisti nostanut lintua ylös. Pienen rohkaisun jälkeen kantoi kuitenkin saalistaan. Aluksi kanto-ote oli hieman epämääräinen, mutta muutamien kokeilujen kautta sekin parani. Toisen kerran Niilo pääsi taas hajulle ja löysi linnun paikan, mutta ei kuitenkaan oikein osannut pöläyttää lintua ilmoille. Tässä jouduin avustamaan melko paljon ja sieltähän se lintu sitten nousi. Ensimmäinen laukaus osui lintuun, mutta tämä tapaus liihotteli vielä parin sadan mentrin päähän meistä ja todettiin siinä vaiheessa, että Niiloa ei kannata laittaa perään, sillä se ei välttämättä nappaa haavakkoa kiinni. Ruuti vanhana konkarina lähti linnun perään ja sieltä se hetken päästä kiikutti haavakon meille. Lintu lähti vielä karkuunkin juoksentelemaan, mutta Ruuti nappasi uudestaan sen kiinni ja kiikutti isännälle. Hieno poika. Tämän jälkeen annoin Niilon vielä kannella lämmintä fasaania. Tällaisia tilanteita täytyisi saada Niilolle useammin niin eiköhän se riistainto sieltä löytyisi :)



7.1.2014



Uusi vuosi ja uudet kujeet! 



Saavuimme eilen Jyväskylään ja nyt on joulut juhlittu tältä erää. Niilo vietti ensimmäistä joulua meidän kanssa ja kyllähän se joulupoika ainakin lahjojen päälle ymmärsi! Niilo sai useita paketteja eli oli ollut ilmeisesti aika kiltti? Hmm. Äiti on ehkä jossain määrin eri mieltä ;) Vietimme joulua perheidemme luona ja Niilo kulki matkassa mukana. 











Uutta vuotta olimme viettämässä ystävämme mökillä. Raketteihin Niilo suhtautui sisällä melko rauhallisen valppaasti, mutta ulos mentyämme reppana pelkäsi raketteja ja oli kovin jännittynyt. Sisään mentäessä Niilo päätti hihnasta päästyään lähteä omille teilleen metsään, mutta luikki aika äkkiä takaisin ja menihän siinä hetki poikaa rauhoitellessa. Aamulla oli kuitenkin jo oma itsensä ja treenailimme dameilla markkeerauksia, ruutua ja linjaa. Niilo työskentelee kivasti dameilla, mutta varis on edelleen ikävä tuttavuus. Olemme NOME-kurssin jälkeen pääosin treenailleet ilman riistaa, mutta uhmaiän jo hieman laannuttua voimme alkaa taas kokeilemaan varista yms. Olen huomannut, että Niilo kuumuu erittäin voimakkaasti aseesta ja on alkanut purra dameja palauttaessaan, mikäli noutoon liitetään laukaus. Täsäkin meillä siis työnsarkaa! Lisää treeniä! MEJÄ-kausikin voisi jatkua edelleen näiden ilmojen perusteella ;)


Ystävykset Niilo ja Ruuti.


13 kk.





25.11.2013



Talvi on tullut Jyväskylään! Niilo on ihan innoissaan kun lunta on maassa. Talven poika :) Huomenna on Niilon ja samalla koko Moonstone-pentueen 1v. syntymäpäivä. Paljon onnea Niilo, Cara, Stella, Peppi, Didi, Rose, Retu ja Hugo<3 Todella nopeasti on tämä aika hujahtanut.



Olemme Niilon kanssa tällä hetkellä pentujen NOME-kurssilla ja on kyllä mukava saada vinkkejä treeniin. Viime viikolla kävimme Niilon velipuolen Kodan ja hänen omistajansa kanssa ulkoilemassa. Pojat olivat hihnassa, mutta välillä piti käydä veikkaa hätyyttelemässä leikkiin :) Söpöt.



Tänään olimme Niilon kanssa nauttimassa talvi-ilmasta ja napsin samalla hieman talvisempia kuvia pojasta.








  



17.11.2013



Niilo on tervehtynyt mukavasti ja olemme päässeet palailemaan arkeen täällä Jyväskylässä. Hormonit hyrräävät tällä hetkellä voimakkaasti ja Niilon mielestä tytöt ovat maailman ihanampia. Noh. Kuuluu kaiketi tähän ikään. 



Olemme ehtineet käydä marraskuussa jo kahdessa näyttelyssä näyttäytymässä. Kouvolan ryhmänäyttelystä Tuula Savolaisen tuomaroimana ERI JUK2. Niilo käyttäytyi Kouvolassa hienosti, mutta mittatikku sai pojan yllättäen panikoimaan ja tästä jäi hieman kurja maku. Vaikuttiko se sitten tämän viikon kansainvälisissä niin tiedä sitä. Jyväskylässä olimme hyvissä ajoin paikalla ja sisähalli uutena juttuna ei tuntunut Niiloa haittaavan kun kehässä harjoitellessa meni kivasti. Junnu-uroksia oli kehässä kolme ja Niilon arvosteluvuorossa miestuomarin lähestyminen oli liikaa ja poika väisti tilanteesta ja aloitti pelokkaan haukun. En saanut poikaa rauhoiteltua ja tutkimattomana tulokseksi EVA. Epäilen tähän liittyvän Niilon jännitys maastopukuja ja niiden käyttäjiä kohtaan. Tuomarilla oli yllään maastonvihreä takki ja saiko tämä sitten tällaisen reaktion aikaiseksi niin en tiedä. Olenkin nyt tiedustellut näyttelykoulutuksia Jyvässeudulta ja mahdollisimman paljon uusia ja vieraita miehiä näytille. Tästä on suunta vain ylöspäin. :)



Niilo pääsi viikonloppuna tapaamaan myös kasvattajan ja siskot Caran ja Didin. Cara olikin meillä kylässä perjantaina ja sisarukset painivat kuin viimeistä päivää. Ihanat ipanat <3



Sisarusten leikit niin villejä, että ei kameralla kerkee.




Niilon uusi ystävä Manu.





13.10.2013



Niilo on sairastellut tässä nyt muutaman päivän, mutta tilanne alkaa näyttämään jo himpun verran paremmalta!



Kuukausi sitten soitin eläinlääkärille kun olin alkanut ihmettelemään Niilon jatkuvaa rapsuttelua ja hampailla kupsuttamista. Eläinlääkäri epäili tuolloin, että runsaan uimisen johdosta iho on hieman kuivahko, joten lääkkeeksi rasvahappoja tms. Ei tuntunut kupsuttelu häviävän ja viime viikolla huolestuin todella kun Niilo valvotti yhden yön rapsutteluillaan. Seuraavana päivänä tutkin, jotta löytäisin ihottumakohtia. Havahduin Niilon kivesten punaisuuteen ja arkuuteen ja soitinkin heti päivystykseen. Pääsimme saman iltana lääkäriin ja siellä todettiin voimakas bakteeritulehdus, joka on aiheuttanut kutinat. Myös Niilon siitin eritti kellertävää nestettä, joten vein pissanäytteen seuraavana päivänä ja lisädiagnoosina saatiin vielä kivespussin- ja virtsarakon tulehdus. Koiralle määrättiin välittömästi kipulääkkeet ja antibiootit ja kyllä ne ovat alkaneet jo tepsimään. Niilo on jo leikkisämpi ja ruokakin maistuu :) Olen useamman kerran päivässä huuhdellut myös siitintä ja pissaaminenkin on normalisoitunut. Kyllä oli poika kipeä tuolloin! Syyksi epäiltiin bakteerin saamista lampiuiskentelusta, sillä en ole tajunnut näiden reissujen jälkeen shampoopesuja tehdä. Tästä eteenpäin muistan varmasti!



7.10.2013



Syksy on saapunut Jyväskylään! Tässä on täytynyt ihan reippaasti pukeutua ulkoilureissuille, mutta on tässä onneksi ollut myös lämpimiä päiviä! Koiraa ei tuo kylmyys taida ainakaan toistaiseksi häiritä, sillä uintireissut ovat pääosin olleet edelleen hittijuttu. Yhtenä päivänä oli hieman mietteliäällä päällä, mutta haki pallon loppujen lopuksi ihan kiltisti.



Meillä on mukava ja toiminnantäyteinen viikonloppu takana ja ohjelmaan mahtuikin vaikka mitä. Perjantaina kasvattajamme soitti, että nyt on sisko Cara (Novamian Ruby Moonstone) saanut peruutuspaikan lauantaille Laukaan taippareihin. Heti otinkin puhelua omistajille ja treffattiinkin Jyväskylässä jo perjantaina niin pääsivät sisarukset hieman temmeltämään. Lauantaina sitten menimme katsomaan Caran suoriutumista ja niinhän se tyttö odotusten mukaisesti sai tuloksen NOU1. Kyllä voi olla ylpeä 10kk neitokaisesta! 



Ostin taippareista Niilolle kanipallon, josta on tullut ihan hitti! Lenkillä hihnakäyttäytyminen on paljon parempaa ja ohitukset menevät mallikkaasti kun hieman palloa näyttää. Tänään lenkkeilimme melkein koko matkan ilman hihnaa ja muutamat koirien ohituksetkin pysyi käskyn alla hienosti!



Ajelimme lauantaina myös Pyhäjärvelle kasvattajaa tapaamaan ja olikin mukava nähdä heitä perheineen sekä Niilon mammaa. Vaihdoimme kuulumisia ja koirat saivat purkaa ylimääräistä energiaa. Olin myös esittänyt toiveen, että voitaisiin kokeilla Niilon kanssa riistanoutoja ja tätä varten olikin otettu variksia sulamaan. Teimme hakuruudun pihalle ja laitoin koiran hakuun ja ylläriylläri Niilo kantoi varista oikein mieluusti. Ensimmäisen variksen toi aktiivisen etsinnän jälkeen melkein minulle asti ja tämän jälkeen otin Niilon kiinni ja laitettiin mamma noutamaan. Tämä taisi vähän herättää kateutta ja niin se toinenkin varis tuli melkein jalkoihin. Olin todella tyytyväinen ja tästä on hyvä jatkaa. 



Sunnuntaina menimme ulkoilemaan hiihtomaahan ja meillä oli treffit rodusta kiinnostuneen Annamarin kanssa, joka samalla räpsi paljon hienoja syksykuvia Niilosta. Liitän tähän muutaman kuvan, mutta muita voi tarkastella linkin takaa suoraan Annemarin sivuilta. Kiitos kuvista!









Lisää kuvia tästä!





25.9.2013


Kesämuistot, Kuusankoski

Terveisiä Jyväskylästä! Olemme Niilon kanssa muuttaneet takaisin Jyväskylään eli kesä on nyt virallisesti ohi ja edessä on taas yksi opiskeluvuosi lisää. 



Kerrostaloelämä oli Niilolle taas aluksi melkoinen shokki ja kaikki äänet haukuttivat poikaa kovasti. Parissa päivässä kuitenkin rauhoittui ja nyt on rauhallisen tyytyväinen. Niilon mielestä parasta on leikkihetket naapurin Otto-koiran kanssa. Huomasi kyllä, että pojat olivat toisiaan ikävöineet kesän aikana. Nyt ovat sitten saaneet nauttia toisistaan lähes päivittäin. Kyllä on iltaisin pojasta veto pois.


Lutakon ranta, Jyväskylä.






Olemme treenailleet monipuolisesti perustottelevaisuutta ja olen pyrkinyt näyttämään usein riistaa Niilolle kiinnostuksen herättämiseksi. Sain hyviä vinkkejä riistatreeneihin Jedin (Niilon isä) omistajalta Eevalta. Niitä tarvitaankin tämän uhmaikäisen kanssa toimiessa! Kylmä riista ei ole mieleistä, mutta riistavietistä sain hieman vihiä kun olimme sorsastuskauden alussa tutun kanssa metsällä, jossa Niilo merkkasi useamman sorsan. Sorsia ei juurikaan näkynyt ja saimme vain yhden ohilaukauksen, joten noutotilannetta ei tullut. Niilo kuitenkin nuuhki ja pyöri innokkaasti kaislikossa ja yhden haavakon hätyyttikin liikkeelle. Tämä ei kuitenkaan lähtenyt lentoon ja katosi sittemmin.


Niilo sorsastamassa. Kyllä oli suo-uinnin jälkeen kivat vaahtokylvyt!

Kävimme myös syyskuun 1.päivänä TollerShowssa Lahdessa ja nämä olivat Niilon ensimmäiset viralliset näyttelyt. Päivä oli kurjan sateinen ja viimainen, mutta suoriuduimme silti kunnialla.



Niilo oli JUN-luokassa, jonka tuomarina toimi Jaana Hartus. Luokassa uroksia oli huimat 23 ja kyllä jännitti meidän suoriutuminen. Niilo oli luokassaan kuitenkin nuorin uros. 

Sateesta huolimatta yhteistyömme sujui kivasti ja Niilo palkittiin ERI:llä. Tämän lisäksi Niilo valittiin erikoisnäyttelyn parhaat liikkeet-esikarsintoihin. Kilpailuluokkaa odottelimme tovin ja luokan alkaessa myös Niilon keskittyminen alkoi herpaantua. Kilpailuluokassa emme sijoittuneet.



Arvostelu: "Tasap. rakentunut. Ikäisekseen jo erinomainen runko ja lupaavat mittasuhteet. Lupaava pää. Vielä korostuneet otsaluut. Pennun ilme. Hyvä ryhti seistessä. tasap. kulmaukset. Erittäin lupaava askelmitta. Liikkeessä vielä löysyyttä, joka luonnollista ikä huomioiden. Erinomainen karvanlaatu."










Seuranamme Lahdessa oli Niilon sisko Didi omistajansa Hennan (:D) kanssa. Meidän luokan loputtua jäimme seuraamaan vielä Didin suoriutumista ja kyllähän tuo tytskä on hieno. ERI:llä palkittiin. Didin luokan loputtua kävimme tutustumassa riistaan ja eihän se Niilo tälläkään kertaa ollut innokas. Sisko kyllä senkin edestä! Päästimme vielä sisarukset painimaan ja kyllä niillä leikit sujuivatkin hyvin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Kuvista kiitos Hennalle!


Niilo ja Didi








10.8.2013




Elokuuta edetään ja maanantaina itselläni on edessä polvileikkaus, jolloin Niilon aktivointi jää joksikin aikaa muiden vastuulle. Kävimme tänään vielä ottamassa tuntumaa riistatreeneihin ja meillähän menikin oikein hienosti! Parilla variksella treenailtiin hakuruutua ja yhdistimme treeneihin myös meidän uuden "lelun" eli starttipistoolin. Niilo toi varikset hienosti ja olin kyllä ylpeä pojasta, sillä riistan kanssa niitä ongelmia on tähän asti ollut. Kävimme metsälenkillä ja päätimme mukavat lauantaitreenit uintihommiin! Heitin varista myös veteen ja sieltähän Niilo noutaa kaiken epäröimättä!














28.7.2013



Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, mutta kirjoitellaanpas nyt! Niilo on kasvanut ison pojan mittoihin eli korkeutta on jo 50cm ja painoa 22kg. Kesää olemme viettäneet uiden ja oleillen. Uhmaikä näkyy tällä hetkellä vahvasti ja tästä johtuen olemmekin hieman hölläilleet noutotreenejä ja keskittyneet perusasioihin. Perustottelevaisuus on melko hyvällä mallilla, mutta hihnakäyttäytymisessä olisi parannettavaa. Niilo on  paljon vapaana ja hihnassa meinaa vetää. Tähän olenkin paneutunut ja nyt alkaa jo tulokset näkyä. Täytyy vaan toivoa, että Niilo osaisi mennä yhtä hyvin myös muiden taluttajien kanssa!


Pojat temmeltää!



Matkasimme eilen Helsinkiin Niilon ensimmäisiin näyttelyihin kohteena Eukanuba International Summer Show. Novascotiannoutajia oli luokassa 18, mutta pentujen lukumäärää en etukäteen tiennyt. Aurinko paistoi jo aamusta täydeltä taivaalta ja toi oman haasteensa toimintaan. Me olimme kuitenkin pentuluokassamme ensimmäisiä ja kanssamme kehässä kilpaili Niiloa hieman vanhempi uros Rialthing Joyride. Narttupentuja luokkaan ei ollut ilmoittautunut. Pentuja oli siis kaksi. Tuomarina toimi James G Reynolds Kanadasta. Jännitin kovasti Niilon suhtautumista miestuomariin, sillä mätsäreissä tuomareina on ollut poikkeuksetta nainen. Niilo kulki kuitenkin kehässä todella hyvin, seisoi kauniisti ja antoi tuomarin tutkia rakenteen ja hampaat. Poika näytti todella nauttivan esiintymisestä, sillä häntäkin oli ylhäällä! :) 

Tuloksena pentuluokassa ROP ja KP. Arvostelu: Very typical puppy. Nice head. Good expression. Excellent balance and proportions. Good layback. Good rear angulation. Moving a little close behind and wide in front.

Niilo valmistautuu!




24.6.2013



Niilo on nyt viettänyt ensimmäisen juhannuksensa mökillä uiden ja leikkien Rambo-kaverin kanssa! Kyllä oli pojissa energiaa ja piti myös ottaa välillä matsia siitä, kumpi nyt oikein on se pomo! Leikit olivat kyllä hauskaa katsottavaa kun kokoeroa oli jokseenkin runsaasti :D Kokkoa käytiin katselemassa ja siellä Niilo pääsi tapaamaan viikon vanhan karitsan. Kovasti oli kiinnostunut tästä uudesta tuttavuudesta ja osasi nätisti käyttäytyä. Kamera oli taaskin jäänyt matkasta pois eli ei saatu pusukuvia nyt blogiin!



Otin kuitenkin pari kuvaa muutamaa päivää vaille 7kk Niilosta! 20kg poitsu!





Hakuruutua! Hyvin tuli kaikki kuusi damia mamille!








18.6.2013




Ja nyt on kyllä mamma haljeta riemusta! Kuvat puhukoon puolestaan! Kuvanlaatu on nyt hieman huonoa kun ei ehtinyt moiseen keskittyä!
















Eli Niilo siis innostui pupusta ja kantoi sitä vielä hieman epämääräisellä otteella, mutta tästä on hyvä jatkaa :) Kokeillaan sitten seuraavaksi myös tuota varista!



16.6.2013



Aktiivinen viikonloppu on ollut takana pentutapaamisen tiimoilta. 





Stella ja Niilo vauhdissa!

Välillä merkkaillaan iskän jäljet uudestaan!




Niilo haastaa Roxi-mammaa!




Ai miten niin muka kurainen?


Didi on niin iso, että meinaa Niilolla olla vaikeuksia ;)






Eli ajelimme siis perjantai-iltana Pyhäjärvelle tervehtimään muita Novamian-kennelin jälkeläisiä! Majoituimme järven rannalla hienoissa maisemissa. Perjantai-iltaa vietimme toisiimme tutustuen ja mukavaa aikaa yhdessä viettäen. Perjantaina paikalla olivat itse isäntäperhe Niilon emän Roxin kanssa, Jedi isä ja sisko Stella perheineen sekä Cara Torniosta oman porukkansa kanssa. Mukava oli nähdä sisarusten kasvaneen ja kehittyneen! Niilo oli valtava energiapakkaus ja leikkejä piti välillä vähän jopa rauhoitella kun meinasi Cara jäädä jalkoihin uroksen jyrätessä suoraan päin! :D Oli kyllä hauskaa katsottavaa tuo kakrujen temmeltäminen! Stella oli Niilolle hyvä leikkikaveri kun oli sen verran raisut otteet myös neidillä (ilmeisesti isukki vähän opastanut leikin saloihin). Roxi-mamma tuli rantaan hieman myöhemmin ja jälleennäkeminen sujui hienosti! Niilo oli kyllä hieman liiankin kiinnostunut mammasta ja pyrki vähän väliä selkään. Onneksi osaa tuo Roxi pistää pennut aisoihin tarpeen vaatiessa. Jedi-iskä ei rannassa paljoakaan aikaa viettänyt kun olivat perjantaina tekemässä MEJÄ-jälkeä ja lauantaina kokeessa.



Lauantaina heräilimme ajoissa ja innokkaina uuteen päivään. Suunnitelmissa oli hieman tehdä treenejä riistalla koiran tason mukaan. Niilohan ei siis ollut aiemmin päässyt riistaan sen kummemmin tutustumaan eli pupu ja varis olivat ihan uusi juttu. Dameillahan ollaan treenailtu ja hyvin sujuu palautukset ja luovutukset. Kovin oli poika innokas ja rehentelevä pitkin päivää, mutta kun piti pupu napata suuhun niin hieman haisteltiin ja maisteltiin, mutta ylös ei noussut. Kovilla houkutteluilla saimme hieman innostuneisuutta esiin, mutta ylösotto tilanteessa kiinnostivat aivan muut asiat. Pidimme pientä taukoa ja kokeilimme myös variksella, mutta tämä kiinnosti vielä vähemmän. Laahausjälki tehtiin Niilolle myös kanilla ja jälkeä seurasi hyvin ja löysi saaliin, mutta ei edelleenkään nostanut ylös, joten palautustakaan ei luonnollisesti tapahtunut. Päätimme jättää asian hautumaan ja nappasimme kotiin tuliaisiksi pupun ja pari varista pakkaseen tulevia koitoksia varten. Pyritään siis innostamaan ja löytämään se sisäinen riistavietti pojulta! Ainakin tuntui siskoilta löytyvän kun tuo Carakin jo aivan taipparivalmis tolleri! Upeaa työskentelyä! Lauantaina paikalle saapuivat myös Rose ja Didi omistajineen ja olli kyllä mukava nähdä näitä tyttösiä! Energiaa riittää!



Lauantaina teimme myös hieman näyttelytreenejä ennen lähtöä ja olin kyllä yllättynyt Niilon rauhallisuudesta kun antoi todella hienosti tutkia rakenteen yms. Säkäkorkeuden mittaaminenkin sujui mutkitta ja 48cm oli tulos. Ei mennyt omatkaan mittausket siis ihan mönkään! Lähdimme kuitenkin lauantaina jo ajelemaan pois kun sunnuntaina oli vuorossa rippijuhlahuumaa! Kyllä oli poika naatti ja 4,5h automatkalla kanssamatkustajanani oli raato! Ihan huipputapaaminen! Nyt on mukava uusilla eväillä jatkaa treenailua!



Sunnuntaiksi olimme sopineet MEJÄ-treenit kummieni kanssa ja jälki oli tehty aamusella valmiiksi. Iltapäivästä menimme kaatosateesta huolimatta testailemaan ja kyllä tuolla pojalla intoa löytyy niin, että välillä pitää ihan toppuutella! Meillä oli kaksi jälkeä, joista toinen suorassa linjassa ilman muita kommelluksia ja toinen yhdellä kulmalla sekä makauksella. Suoran jäljen Niilo veti melkoisella vauhdilla ja hienosti maavainulla. Jäljen päätyttyä olisi jatkanut vielä eikä lopussa ollut dami jaksanut kiinnostaa yhtään! Toisella jäljellä Niilo lähti harhailemaan ensimmäisten viiden metrin jälkeen, joten palautin sen jäljen alkuun ja taas mentiin sellaista kyytiä eteenpäin, että ei mami pysynyt perässä. Makausta ei merkannut hyvin, mutta kulman veti selkeästi ja vauhdilla maaliin. Hyvä mieli jäi kun näki koiran nautinnon määrän! Jälkien lisäksi tein noutoja ja hakuruutua neljällä damilla ja hyvällä innolla Niilo työskenteli. Hakuruudussa lähdöt napakoita ja hyvllä innolla etsi dameja. Palautuksiin kaipaisin vielä sähäkkyyttä, mutta hienosti tuo ja luovuttaa meidän tollo. Sattuipa vielä metsässä niinkin hassusti, että kummieni labbiskakru löysi kituvan rastaan, joka päästettiin sitten päiviltään ja otettiin hyötykäyttöön. Olin aivan onnesta soikeana kun Niilo olikin tosi kiinnostunut linnusta ja nappasi sen suuhun hyvällä otteella. Päätin sitten kokeilla noutoa tuon saaliin kanssa ja kyllähän Niilo sen innolla haki, nosti ja palautti! Ihan huippua. Täytyy nyt siis toivoa ripausta tuosta innokkuudesta kohdistuen myös kaniin ja varikseen!



9.6.2013



Kouvolassa jälleen! On nyt päivitykset jääneet hieman vähemmälle työkiireiden vuoksi, mutta yritetäänpä olla aktiivisempia. Olemme Niilon kanssa viettäneet kesähelteitä uiden ja treenaten. Olemme treenanneet vesinoutoja sekä dameilla että siivillä. Niilo on hyvin innokas noutamaan kaikkea hänelle heitettyä ja hän palauttaakin työvälineet hienosti. Pieniä ongelmia on ollut luovutuksen kanssa kun turkkia pitäisi aina hakureissun jälkeen ravistella! Olen palannut käyttämään tuttua pentudamia vesinoutoihin ja tämän luovutus sujuukin hienosti! Täytyy ottaa siis ilmeisesti vesidami käyttöön maastonoutoihin ja vahvistaa luovutusta myös sillä! 



Tänään kävimme kummieni sekä heidän 3kk labbiksen kanssa treenailemassa jälkeä ja vesinoutoja. Niilo oli ensimmäistä kertaa jäljellä, mutta kyllä se taito näytti sieltä luonnostaan löytyvän. Jälki oli melko tuore näin alkuun ja pituudeltaan n. 15m. Vein Niilon jäljen alkuun ja hyvin poika osasi lähteä nenän avulla eteenpäin! Välillä otti aina ilmasta hajuja, mutta ei kuitenkaan poikennut jäljeltä. Ripeästi oli jälki tehty ja palkkiona dami jäljen päässä!

Illalla vielä punnitsin Niilon ja yritin korkeuttakin mitata. Vajaa 20kg ja n. 49cm! Nyt on kasvutahti jo hidastunut, mutta lihaksia ja jykevyyttä saadaan varmasti vielä lisää!



Kamera on ollut unohduksissa aina tärkeillä hetkillä kuten esimerkiksi mökkireissulla, jossa Niilo teki valtavia uimahyppyjä laiturin nokasta frisbeen perään, huippua! :) Meillä on kyllä aikamoinen vesipeto!


Uusi vesilelu! Kyllä lentää pitkälle ja sen perään on superkiva hypätä jättiloikkia!





16.5.2013



Terveisiä Jyväskylästä! Tulimme Niilon kanssa muutamaksi päiväksi käymään kotosalla. Todella mukava oli tulla, sillä kovasti oltiin odoteltu koiraystävän Oton jälleennäkemistä! Edellisestä leikkikerrasta olikin ehtinyt kulua jo kolmisen viikkoa. Kävimme tänään uintireissulla Oton perheen kanssa ja kyllä siitä Niilosta kuoriutui aikamoinen vesipeto alkujännitysten jälkeen! Kaikki kunnia kuuluu kyllä parhaista parhaimmalle opettajalle eli Otolle! Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa! :D







10.5.2013



Noutoharjoituksia riistalla!



Niilo on päässyt tänään tutustumaan jo hieman riistaan. Saimme kaverilta kuivia siipiä (teeri&metso), joilla päästä testaamaan Niilon riistaviettejä. Kyllähän niitä viettejä tuntuu olevan kun oli poika aivan intopinkeenä. Damin kanssa sujuu jo tosi hienosti ja Niilo kantaa sekä palauttaa jo isonkin damin nätisti. Päätin kuitenkin kokeilla suoraan pelkillä siivillä ja tämähän sujui hyvin. Ei mennyt touhu leikiksi vaan siipi tuotiin damin tapaan kunniallisesti! Isompi siipi oli hieman vaikeampi nostaa, joten sen kanssa Niilo tuskasteli ja jättikin pari kertaa noutamatta. Pienellä avustuksella myös isosta siivestä saatiin hyvä kanto-ote! Kokeilin siipinoutojen jälkeen vielä isolla damilla ja kyllä oli poika vähän nyrpeänä kun ei enää riista tuoksunutkaan. Toi sitten alkuniskurointien jälkeen myös damia nätisti! Olemme harjoitelleet tänään myös HAE-käskyn lisäksi ETSI-käskyä ja sujuu jo ihan mukavasti!






9.5.2013

Kävimme helatorstain mätsäreissä Kouvolassa. Jännitti kyllä kovasti edellisen kerran jälkeen, että kuinka Niilo malttaa olla. Olinkin enemmän kuin yllättynyt kun poika oli todella hienosti! Menimme kehään aluksi 6,5kk sheltin kanssa ja Niilo sai kuin saikin punaisen nauhan, jess! Hampaiden näyttäminen ja rakenteen tutkiminen meni tällä kertaa hyvin, olimmehan sitä harjoitelleetkin! Tuomari antoi hieman vinkkejä, että Niilon pitäisi seurata hieman vähemmän minua katsekontaktissa, sillä linjat meinaavat mennä vähän pieleen. Tätä siis harjoittelemaan!  


Punaisten kehään pääsimme odottelujen jälkeen ja sielläkin Niilo suoriutui mielestäni todella hyvin. Muita yhtä nuoria pentuja ei ollut samassa porukassa, joten aluksi vähän jännitti. Niilo kulki kehässä kuitenkin hienosti, malttoi seisoa rauhassa ja ansaitusti sijoittui kolmanneksi! Kyllä on äiti nyt ylpeä pojasta <3





8.5.2013

Teimme Niilon kanssa noutoharjoituksia damilla ja ne sujuivatkin tänään tosi hienosti! Niilo on oppinut palauttamaan damin tosi hyvin ja muistaa myös pitää sitä siihen asti, että pyydän. En saanut videota suoraan tänne, mutta seuraavan linkin kautta voitte vilkaista!



47cm & 17kg kesäpoika!



6.5.2013

Kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa mätsäritoimintaan ja olihan meillä hauskaa! Itse olen täysin noviisi näissä puuhissa ja oli tosi mielenkiintoista käydä katselemassa toimintaa. Niilo ei olisi millään malttanut olla rauhassa vaan kaikkien koirien kanssa olisi pitänyt päästä painimaan. Harjoitellut seuraamiset ja seisotukset eivät tällä kertaa herraa niinkään kiinnostaneet ja tuomarin tutkimiset eivät myöskään oikein olleet hauskoja! Kiveksiä tutkittaessa poika käänsi vaan peppua eri suuntaan :D Tästä on hyvä jatkaa treenailua!







3.5.2013

Niilolla ikää reilut 5kk ja energiaa pojussa riittää! 
Olemme muuttaneet kesäksi töiden perässä Kouvolaan 
ja nyt on mukavasti aikaa alkaa päivittelemään blogia. 
Vappua on vietetty ihanassa säässä ja kyllä se kevät näyttää tänne eteläänkin saapuneen! 
Lisäillään tänne kuvia Niilon elämän alkutaipaleesta nyt hieman jälkijunassa,
 mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan!


Vappuheila Niilo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti